Tämä on neliosaisen blogisarjan ensimmäinen osa.
Suomalainen eläinoikeuskeskustelu on käynyt voimakkailla kierroksilla sosiaalisessa mediassa nyt reilun viikon käsitellessään Häijäässä järjestettyä pienpetopyyntikilpailua. Jos olet törmännyt aiheeseen, on todennäköistä, että se on herättänyt voimakkaita tunteita. Jos et tiedä mistä on kysymys, tämän postauksen lopusta löytyy tiivistetty faktalaatikko tapahtuman toteutuksesta ja motivaatiosta. Huom. en ole vielä päässyt haastattelemaan tapahtuman järjestäjää, joten siltä osin kun puhun tapahtuman tausta-ajatuksesta, perustan mielipiteeni tapahtumassa olleiden kommentteihin ja tapahtuman järjestäneen Sakari Paunilan mediahaastatteluihin.
Tapahtuma näyttäytyy minulle someajan keskusteluiden arkkityyppisenä esimerkkinä siitä, kuinka vaikeaa monimutkaisista ja tunteita herättävistä aiheista on keskustella somen välityksellä. Taantuvien lintukantojen suojelu on asia, joka motivoi aivan koko luontoväkeä. Vaikka jaamme tämän yhteisen tavoitteen, tavat joilla se yritetään saavuttaa eroavat radikaalisti ja se saa meidät toistemme kurkkuun, vaikka meidän pitäisi kiireesti pystyä yhteistyöhän.
Koska näin on, ja koska väärinkäsityksillä on tapana repiä luontoväkeä entistä kauemmas toisistaan, tämä juttusarja sukeltaa aiheeseen pintaa syvemmälle. Tässä ensimmäisessä osassa käydään läpi ne tekijät, jotka todennäköisesti aiheuttivat voimakkaat reaktiot. Artikkelisarjan myöhemmissä osissa pureudun niihin yksityiskohtaisemmin. Tämän aloituksen tarkoituksena on löytää tunnereaktioiden alta oleellinen ja muodostaa tilanteen kuvaus, josta voimme kaikki olla ainakin riittävästi samaa meiltä. Jos tästä puuttuu jotain ilmeistä, joka ansaitsisi tulla käsitellyksi, jätä kommentti postaukseen Metsästä-kirjan facebookissa.
Inhimillisten reaktioiden alkulähteellä
Olen kahlannut viime päivät keskusteluryhmissä ja twitterissa tavoitteenani selvittää, mistä näin voimakas reaktio pienpetokilpailuun syntyi ja mikä osa esitetystä kritiikistä seisoo vahvalla perustalla, mikä ei. Esittelin tapahtuman teeman myös henkilökohtaisesti ystävälleni, joka ei metsästä, vahvistaakseni toistuvatko somekeskustelusta poimimani tärkeimmät huomiot. Keskustelu on kuunneltavista kokonaisuudessaan Metsästä-podcastissa.
Pipsa itse tiivisti ensireaktionsa kilpailusta kuullessaan näin:
“Se kuulosti tappamiselta tappamisen vuoksi, että näitä eläimiä voi tappaa muuten vaan kilpaa ilman merkittäviä haittoja. Aluksi hämmennyin, koska se ei sopinu siihen kuvaan suomalaisista metsästäjistä, mikä mulle oli rakentunu”
Pipsankaan kohdalla ei ole kyse laajasta metsästysvastaisuudesta vaan siitä, että tämä tapahtuma toden totta on suurelle yleisölle vaikeasti ymmärrettävissä. Suomen luonnon tila ja eläinten ja ihmisen vuorovaikutuksesta kertova tutkimus ei todellakaan ole yleistietoa.
Keskustelussani Pipsan kanssa esiin nousivat samat teemat, joita oli nostettu esiin myös twitterissä. Facebookissa ne jäivät piiloon pahan olon alle. Toistuvat teemat ovat seuraavat:
Supikoiran poisto on helppo ymmärtää ja hyväksyä, ainakin suurimmalle enemmistölle. Näin on siksi, että tutkimus aiheesta osoittaa haitallisuuden selvästi. Tästä huolimatta eläinoikeuspäädystä löytyy ääniä, jotka kiistävät supikoiran haitallisuuden, ensisijaisesti viittamalla yhteen tutkimukseen, jossa näin väitetään, mutta joka on sittemmin kumottu. Tämän vuoksi tähän juttusarjaan tulee kokonaan oma osansa aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta asiantuntijahaastatteluineen.
Muiden kotoperäisten lajien poisto herättää paljon enemmän epäilyksiä. Esimerkiksi kettu on predaatiotutkimuksissa pesärosvona ykkössijoilla, mutta ketun vaikutus lintulajien nykytilaan ei ole laajalle levinnyttä yleistietoa. Myös tähän viitataan tutkimusosassa.
Mäyrän mukanaoloa on hyvin vaikea ymmärtää, koska tutkimus ei suoraan perustele sen haitallisuutta. Mäyrän ampuminen talvipesäänsä tuntuu moraalisesti niin väärältä, että tämä yksityiskohta saa monet kyseenalaistamaan koko kilpailun. Käsittelen mäyrää kokonaan omassa osassa tätä sarjaa.
Myös muita kilpailun perusteita kyseenalaistettiin somessa aktiivisesti. Esimerkiksi väite “susi hoitaisi pienpedot kuriin nousi esiin toistuvasti.” Otan tähän kantaa asiantuntijan tuella tutkimusta käsittelevässä sarjan osassa. Myös yhden joukkueen nimi “White power” herätti vahvoja reaktioita. Vitsi on toki monen mielestä mauton, mutta ronski sisäpiirihuumori ei kuitenkaan ole tässä sitä miltä se näyttää ja tuon valossa koko tapahtuman tuomitseminen ei ole järkevää.
Tapahtuman kilpailumuotoisuus nostaa kulmakarvoja ja herättää kysymyksiä. Se saa tapahtuman näyttämään monen silmissä huvittelulta, joka puolestaan tuntuu monesta intuitiivisesti kuvottavalta. Tästä syntyvä vahva tunne puolestaan estää usein ottamasta asioiden syvemmästä tilasta selvää.
Tämän kaiken seurauksena metsästäjien ajatuksista ja motivaatioista. esitettiin keskusteluissa varmana pidettyjä väitteitä, jotka metsästäjän näkökulmasta vaikuttivat tietenkin käsittämättömiltä. Juttusarjassa sukelletaan vielä erikseen siihen, miltä viestintä vaikuttaa tapahtumaan osallistuneen metsästäjän näkökulmasta.
Metsästäjille tapahtuman motiivi, luonne ja lajivalinnat tuntuivat itsestäänselviltä ja oikeutetuilta. Siksi metsästäjien ensimmäinen reaktio somepalautteeseen oli tyrmistynyt ja yhtä epäuskoinen. Loan ja uhkausten keskeltä on tietenkin vaikea tunnistaa syitä, tai löytää rakentavaa kritiikkiä.
Voimakkaat reaktiot tähän aiheeseen ovat seurausta siitä, miten ihmisen mieli käsittelee moraalisia kysymyksiä. Odotellessa tämän sarjan seuraavaa osaa, suosittelen kuuntelemaan Metsästä-kirjan luvun "hyväksyn, kunhan se ei ole huvittelua." Metsästä-podcastin sivuilla.
Taustatietoja pienpetokilpailusta
Häijään Pienpetopyyntitapahtuma järjestettiin 7.-9. Helmikuuta, nyt kolmatta kertaa.
Tapahtumassa oli kyse siitä, että metsästäjät ympäri Suomea kokoontuivat yhteen poistaakseen noin 150 000 hehtaarin alueelta mahdollisimman suuren määrän supikoiria, minkkejä, kettuja, näätiä, mäyriä sekä varislintuja, variksia, harakoita ja harmaalokkeja.
Näin toimittiin siksi, että tutkimusten mukaan voimakkaasti lisääntyneet vieraslajit ja niiden kanssa yhdessä lintujen saalistuspainetta kasvattavat kotoperäiset pedot ja varislinnut ovat huomattava syy pienentyneisiin lintukantoihin. Pienpetojen pyydystyspaine kohdistuu metsästäjille tärkeisiin riistalintuihin (kanalinnut, sorsalinnut), mutta myös vaarantuneisiin lajeihin (esimerkiksi uikut, kahlaajat), joita ei metsästetä. Lintulajeja, joihin pedot kohdistavat painetta on satoja, riistalajeja kymmeniä.
Pienpetojen poistaminen hyödyttää kaikkia maassa pesiviä lintuja. Pienpedot eivät tietenkään ole kantojen laskun ainoa syy, vaan ihmisen rakentama infrastruktuuri, maankäyttö ja talous ovat valtavassa roolissa elinympäristöjen katoamisessa.